Markku Leskinen on kokenut johtaja, jolla on yli 25 vuoden kokemus ihmisten, tiimien ja liiketoimintojen johtamisesta vaativissa rooleissa eri toimialoilla. Hän on toiminut johtotehtävissä sekä kotimaisissa että kansainvälisissä yrityksissä (Ericsson, Microsoft, Nokia, Isku, Sonepar ja Weidmüller GmbH) johtaen B2C- ja B2B-liiketoimintoja. Markulla on laaja kokemus myynnistä, markkinoinnista ja liiketoiminnan kehittämisestä erityisesti High-Tech-alalla, teollisuudessa, maahantuonnissa, viennissä, tukkukaupassa, vähittäiskaupassa sekä palvelualalla. Nämä monipuoliset kokemukset ovat syventäneet hänen ymmärrystään markkinadynamiikoista ja liiketoimintaympäristöistä, joissa organisaatiot toimivat. Markku on koonnut myös oivalluksensa ja oppinsa omakustannekirjaksi ”Miksi jotkut myyvät enemmän kuin toiset”. Markku arvioikin mielellään myös myyntitiimien johtamista ja toimintaa tuoden näkemyksensä tiimien vahvuuksista sekä mahdollisista kehityskohteista.
Ennen siirtymistään JFP Executive Searchille Markku työskenteli Mercuri Urvalilla Helsingissä ja Washington DC:ssä, auttaen asiakkaitaan löytämään, tunnistamaan, valitsemaan ja palkkaamaan oikeat osaajat vaativiin johtotehtäviin tarjoamalla vahvaa näkemystä, operatiivista kyvykkyyttä ja johtajuutta.
JFP Executive Searchilla Markku työskentelee ylimmän johdon suorahakutoimeksiannoissa ja erilaisissa Leadership Advisory -projekteissa, tuoden asiantuntemustaan organisaatioiden menestyksen tueksi. Markun missio onkin löytää asiakkailleen oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin auttaen siten organisaatioita ja tiimejä saavuttamaan tavoitteensa.
Markulla on kauppatieteiden maisterin tutkinto Jyväskylän yliopistosta ja hän on suorittanut markkinointijohdon opintoja INSEADissa Singaporessa, Ranskassa ja Suomessa.