Tulevaisuuden johtaja on energinen
29.11.2024
Tulevaisuuden johtajuuteen kuuluu luonnollisesti strategian valmistelu ja sen toimeenpano. Lisäksi siihen kuuluu olennaisesti organisaation johtaminen sitouttamalla jokainen työntekijä yhteisen tavoitteen saavuttamiseen sekä aidon ja keskinäisen luottamuksen synnyttävän yrityskulttuurin luominen yhdessä johtoryhmän ja eri tiimien kanssa. Mielestäni nämä kaikki vaativat tulevaisuuden johtajalta erityisesti energisyyttä, joka lisää organisaation sisäistä dynamiikkaa ja suorituskykyä ja luo näin vaativissakin kilpailutilanteissa innostusta lamaantumisen sijaan. On oikeastaan itsestään selvää, että inspiroituvassa organisaatiossa perusprosessit sujuvat mallikkaasti haasteellisissakin toimintaympäristöissä.
Osaavilla, oppimiskykyisillä ja motivoituneilla ihmisillä on luonnostaan sisäinen halu tehdä työnsä laadukkaasti, toimia joustavasti ja yhteistyökykyisesti sekä organisaation sisällä yli tiimirajojen että sidosryhmien kanssa. Pidän tätä ensiarvoisen tärkeänä tuloksellisen organisaation kannalta. Organisaatiolla on tavoitteet, ja motivoituneet ihmiset pyrkivät työllään saavuttamaan ne.
Miten johtaja sitten voi inspiroida organisaatiotaan?
- Työtehtävät, tavoitteet ja tulokset tulee selkeyttää konkretian tasolle, sillä tämä tukee motivaatiota ja sitoutumista ja kehittää osaamista.
- Hyvä johtaja kannustaa ja antaa palautetta säännöllisesti, mikä puolestaan vahvistaa työntekijöiden työn hallintaa ja työkyvyn säilymistä.
- Hän myös kuuntelee, sillä motivoituneilla ja osaavilla ihmisillä on usein näkökulmia, jotka voivat ruokkia inspiroivaa ilmapiiriä.
Mielestäni johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin saada työntekijät onnistumaan tehtävissään – silloin voi sanoa, että myös johtaja on onnistunut tehtävässään.
Lähijohtajan, päällikön ja ylimmän johdon omalla energialla on organisaation menestymisessä suuri merkitys, koska energiataso määrittää johtamistyön aktiivisuuden. Aktiivinen johtaminen tukee organisaation henkilöstötuottavuutta, työn sujuvuutta, asiakaspalvelua ja kannattavuutta. Vain todella energinen johtaja kykenee johtamaan ihmisiä hyvin eri organisaatiotasoilla. Hän pystyy myös tunnistamaan tilanteet ja asiat, joihin tulee puuttua ajoissa, jotta organisaation innostus ja sen myötä tuottavuus eivät vähene.
”Mielestäni johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin saada työntekijät onnistumaan tehtävissään – silloin voi sanoa, että myös johtaja on onnistunut tehtävässään.”
Johtajan oma esimerkki ja energia ratkaisevat: ei sanat vaan teot. Organisaatiossahan jokaisella työntekijällä on oma lähijohtaja, jolta saatu tuki nostaa parhaiten työntekijän motivaatiota ja energiatasoa. Ne luovat työntekijälle psykologista turvallisuutta, jolloin hän pysyy ja haluaa pysyä motivoituneena, osaavana ja työkykyisenä.
Hyvä ihmisten johtaminen on perusedellytys kannattavuudelle ja kestävälle kasvulle. Sen tulisi olla vakioaiheena myös johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyssä.
Haluatko keskustella aiheesta lisää? – ota yhteyttä!